Julkaistu 15.03.2019

Urheilun vähittäis- ja tukkukauppa ry:n tilastoista käy ilmi, että sähköpyörien myynti kasvoi vuonna 2018 yli kaksinkertaiseksi verrattuna vuoteen 2017. Sähköpyörien osuus polkupyörien kokonaismyynnistä oli viiden prosentin luokkaa kaikkiaan noin 270 000 Suomessa myydystä polkupyörästä ja tämän prosenttiosuuden uskotaan kasvavan tänä vuonna merkittävästi.

Sähköpyöräilyssä yhdistyvät kaksi merkittävää trendiä -pyöräily osana terveitä elämäntapoja ja liikenteen sähköistyminen!

”Sähköavusteiset pyörät lisäävät työmatkapyöräilyn mahdollisuuksia valtavasti. Paineet yksin autoilun vähentämiselle ovat kovat mutta monelle auton käyttäminen lyhyillä matkoilla on niinkin yksinkertaisesta asiasta kiinni kuin hikoilusta. Kun työpaikalla ei ole peseytymistiloja tai vaihtovaatteiden kuljettaminen mukana on liian työlästä, on helpompaa taittaa lyhytkin matka autolla. Sähköpyörä mahdollistaa hikoilemattomat työmatkat. ” kertoo projektipäällikkö Hanna-Liisa Erkheikki UVT:sta.

Suomessa, Hangon tehtaalla tänä vuonna kaikki sähköpyöränsä valmistava Helkama on sähköpyörien markkinajohtaja 30% markkinaosuudella. Viime vuosina myynti on tuplaantunut joka vuosi ja vastaavaa kasvua odotetaan vielä tällekin vuodelle 2019.

”Kuluttajat ovat ymmärtäneet, että sähköpyörissä ei ole kyse huonokuntoisille tarkoitetuista sähköavusteisista apuvälineistä vaan ajamisen mukavuudesta. Poljettava on että pyörä kulkee ja avustavan sähkön määrän saa itse päättää oman energiatason mukaan. Sähköpyörätarjonta on laajentunut kattamaan monipuolisesti maastopyörä- hybridi ja etu- tai täysjousitettuja malleja jne joten käyttäjäkunta on laajentunut valtavasti. ” kertoo Helkama Velox Oy:n Harri Halme.

”Tunturin sähköpyörien kasvu on tullut hyvin laajalta sektorilta, mallistomme laajentumisen ja sähköpyöräilyn yleistymisen myötä. Suurin kasvu on tullut arkikäyttöön tarkoitettujen perinteisten matalarunkoisten pyörien myynnistä. Työmatkapyöräily on kasvanut myös vahvasti ja siihen tarkoitukseen myydään eniten hybridisähköpyöriä. Vapaa-ajan liikkumisessa ovat sähkömaastopyörät  ottaneet vahvasti oman paikkansa. Kokonaisuutta on vahvistanut konsernimme muut brändit kuten Haibike, Ghost, Lapierre ja Winora. Tulevalle kaudelle olemme entisestään laajentaneet sähköpyörävalikoimaamme, ja uskomme myynnin vahvaan kasvuun.”, toteaa Riku-Pekka Mikkonen, Head of Sales and Customer care Tunturi-Hellberg Oy:stä.

Vähittäiskaupassa sähköpyörätrendi näkyy myös pyöräilyn lisätarvikkeiden myynnissä. Suomessa kysyntää on olosuhteiden myötä erilaisille suojaimille. Esimerkiksi akun kestoa pidentäville neopreenisuojille sekä käsi- ja jalkasuojille, jotka tulevat tarpeellisiksi erityisesti talvipyöräilyssä.  kerrotaan Muoti- ja urheilukauppa TMA ry:stä.

Yhteensä urheiluvälineiden vähittäiskauppa kasvoi vuonna 2018 kuusi prosenttia.

Lisätietoja;

Hanna-Liisa Erkheikki, UVT projektipäällikkö, puh. 040 5241718,

Veli-Matti Kankaanpää, TMA, puh. 0400-60037,