Team Rynkeby - God Morgon halkoo helteistä Pohjois-Eurooppaa ja yli puolet matkasta jo takana

Team Rynkeby – God Morgon halkoo helteistä Pohjois-Eurooppaa ja yli puolet matkasta jo takana

Neljä ajopäivää ja yli 700 kilometriä takana ja Team Rynkeby – God Morgon Helsinki on perillä aikataulun mukaisesti Liegessä Belgiassa.

Matka on taittunut ensimmäisten päivien helteiden ja vastatuulen jälkeen hyvin rullaten. Muutama harhaan ajo ja tietyö on lisännyt entisestäänkin pitkien päivätaipaleiden kilometrejä, mutta huolto toimii ja karavaani kulkee. Reitti on kulkenut toistaiseksi Saksan ja Hollannin läpi Belgiaan kauniissa maisemissa ja pääasiassa hyvissä keliolosuhteissa. Joukkue ruokailee 50 kilometrin välein ja ylimääräiset nesteet poistetaan puska- eli biotauoilla noin 25 kilometrin välein.

Ennen varsinaiseen matkantekoon pääsyä, joukkue sai kerätä voimia laivamatkalla Travemundeen
Ennen varsinaiseen matkantekoon pääsyä, joukkue sai kerätä voimia laivamatkalla Travemundeen
Lihakset pidettiin virkeinä ja vetreinä myös laivalla.
Lihakset pidettiin virkeinä ja vetreinä myös laivalla.

”On ollut hienoa huomata, että yhdeksän kuukauden valmistautuminen ja treeni on tuottanut tulosta. Ennalta pelottavankin pitkät päivämatkat 160-200km taittuvat sittenkin lähes ongelmitta. En olisi vuosi sitten uskonut että minusta on tähän, mutta tämä on aivan mahtavaa. Tunnelma on hyvä vaikka olemme oman jaksamisen äärirajoilla. Tiimi toimii hyvin yhteen ja toisten tsemppaamisella on valtava merkitys.” kertoo Paola Rydman, joka ajaa Team Rynkebyssä ensimmäistä kertaa ja on aloittanut maantiepyöräilyn tätä projektia varten juurikin yhdeksän kuukautta sitten.

”Huoltotiimiin rooli on todella merkittävä. Ilman tätä 11 hengen upeaa porukkaa tästä ei tulisi mitään. Kun saavumme tauoille heillä on meille ruoat ja välipalat odottamassa ja puhdasta vettä tarjolla. He huolehtivat sekä meistä että kalustosta. Tsekkaavat meidät sisään majapaikkoihin ja huolehtivat matkatavaroista. Iltaisin kun me lepäämme, he tarkistavat ja huoltavat pyörät niin että me saamme keskittyä itse suoritukseen. He saavat meidät tuntemaan itsemme vähintään huippu-urheilijoiksi ja jaksamaan sen extramailin.” jatkaa Paola.

Team Rynkeby ajaa Bianchi pyörillä, joita maahantuo Suomeen Cycleurope Finland Oy ja myy mm. Velo & Oxygen.

Hanna-Liisa Erkheikki19 Artikkelia

    VARAA PAIKKASI UUDESSA URHEILUKAUPAN KÄSIKIRJASSA

    VARAA PAIKKASI UUDESSA URHEILUKAUPAN KÄSIKIRJASSA

    Pidetty urheilukaupan käsikirja tekee toivotun paluun. Käsikirja listaa alan toimijat ja yhteystiedot yksiin kansiin ja on tärkeä urheilukaupan apuväline myymälöissä. Tästä et halua jäädä pois!   YouSport – Urheilukaupan käsikirja lähetetään median tilaajille seuraavan lehden mukana helmikuussa. Varmista paikkasi; Täällä

    UUDENLAINEN SPORT- & OUTDOORALAN MEDIAPÄIVÄ KOKOAA YHTEEN BRÄNDIT, TOIMITTAJAT JA VAIKUTTAJAT

    UUDENLAINEN SPORT- & OUTDOORALAN MEDIAPÄIVÄ KOKOAA YHTEEN BRÄNDIT, TOIMITTAJAT JA VAIKUTTAJAT

    YouSport for Media toteutetaan ensimmäisen kerran Helsingissä 14. toukokuuta, 2020. Pop-up showroom kokoaa yhteen sport- ja outdooralan brändit, toimittajat ja vaikuttajat. Älä missaa mahdollisuutta näkyä ja luoda suhteita suoraan toimittajiin ja influencereihin!  Miksi brändisi kannattaa tulla mukaan? Näyttävä, näkyvä ja…

    Helsinki Cup näkyy ja kuuluu ympäri pääkaupunkia

    Helsinki Cup näkyy ja kuuluu ympäri pääkaupunkia

    Tällä viikolla Helsingin urheilukentillä ja kaduilla käy kuhina kun juniorijalkapalloturnaus Helsinki Cup kerää kaupunkiin yli 20 000 nuorta futaria eri puolilta Suomea ja 20 muusta maasta. Vuodesta 1976 lähtien järjestetty tapahtuma on kasvanut yhdeksi Euroopan suurimmista junioriturnauksista. Alkujaan vain pojille järjestetty…