Klassikko Hai-saapas uhmaa aikaa

Klassikko Hai-saapas uhmaa aikaa

Nokian Jalkineiden Hai-saapas on värittänyt suomalaista katukuvaa jo 48 vuotta. Alun perin purjehduskäyttöön suunnitellusta saappaasta kasvoi suurempi ilmiö kuin osattiin odottaa. Vuosien saatossa siitä kehittyi monikäyttöinen yleissaapas, joka säilytti samalla suosionsa purjehtijoiden keskuudessa.

Värit ovat olleet yksi Hai-saappaan suosion syitä. Vuosien varrella saapasta on valmistettu kymmenissä eri väreissä. Hai-saappaita tehdään joka kaudelle uusissa väreissä. Tämän kauden uutuutena on Hai Tricolor -väriyhdistelmä, jossa saappaassa tutun valkoisen värin lisäksi kahta muuta väriä; pääväri sekä toinen väri, joka toistuu pohjassa sekä kauluksen väriraidassa.

Hai-saappaista tuli koko perheen saapas vuonna 2010, kun Hai Kids -saappaat lanseerattiin. Tuoteperhe laajeni myös vuonna 2015, kun nilkkapituisilla varsilla olevat Hai Low -saappaat julkistettiin. Klassikkosaapasta näkee edelleen trendipukeutujien jaloissa. Klassikoiden elinkaari on pitkä!

Kumisaappaan hoidosta

Saappaita, ihan kuten muitakin kenkiä, kannattaa hoitaa niin ne palvelevat pitkään. Tässä muutamia vinkkejä saappaiden hoitoon:

–       Pese saappaat ajoittain haalealla saippuavedellä ja sienellä – kumiin imeytynyttä pinttynyttä likaa on vaikea puhdistaa myöhemmin

–       Vältä karkeaa harjaa ja liuottavia pesuaineita

–       Kuivaa saappaat huoneenlämmössä

–       Säilytä saappaat valolta suojassa viileässä ja pystyssä

Saappaiden pintaa kannattaa hoitaa Nokian Jalkineiden kuminhoitoaineella aina kun pinta muuttuu himmeäksi ja tuntuu kuivalta. Kuminhoitoaine pitää kumin pinnan pidempään kiiltävänä ja likaahylkivänä. Vaaleat kumipinnat on myös helpompi pitää puhtaina.

Jussi Ovaskainen217 Artikkelia

    Tieto sykkeestä ja levon määrästä tuottaa parempia tuloksia

    Tieto sykkeestä ja levon määrästä tuottaa parempia tuloksia

    Pikajuoksija Lotta Harala ja hiihtovalmentaja Toni Roponen kohtasivat Polarin järjestämässä lanseeraustilaisuudessa. Aiemmin toisilleen tuntemattomien persoonien juttelu kääntyi nopeasti multisportkellojen antaman tiedon hyödyntämiseen huippu-urheilussa. Toni Roponen valmentaa maajoukkuehiihtäjiä Riitta-Liisa Roposta ja Matti Heikkistä. Hänelle modernien kellojen data on tärkeä osa valmennustyötä.…

    Polar Vantage M -multisportkello tavoitteellisille urheilijoille

    Polar Vantage M -multisportkello tavoitteellisille urheilijoille

    Polar Vantage M:ssä on Polarin uusi ainutlaatuisen tarkka Precision Prime-rannesykkeenmittausteknologia. Toinen uutuus on  Trainig Load Pro, jonka avulla urheilija saa tarkkaa tietoa kehon tilasta ja harjoitustensa kuormittavuudesta. Kellossa on 130 lajiprofiilia ja se on muotoilultaan ohut ja kevyt, mutta siitä huolimatta…

    Polar Vantage V - multisportkello huippu-urheilijoille

    Polar Vantage V - multisportkello huippu-urheilijoille

    Vantage V on Polarin kaikkien aikojen edistyksellisin multisportkello, jossa yhdistyvät huippuluokan urheiluteknologia sekä tyylikäs ja kestävä muotoilu.  Polar Vantage V:ssä on täysin uudenlainen Precision Prime -rannesykkeenmittausteknologia sekä maailman ensimmäinen juoksutehon mittaus ranteesta. Kello on kehitetty huippu-urheilijoille ja -valmentajille, jonka vuoksi…