Haglöfs Arctic Weekend oli laskukansan yhteinen juhla

Haglöfs Arctic Weekend oli laskukansan yhteinen juhla

Rovaniemellä järjestettiin (25.-26.10.2019) kolmannen kerran Haglöfs Arctic Weekend -tapahtuma. Tapahtuman tarkoitus on vaalia laskukulttuuria, laskettiin sitten suksilla tai lumilaudalla. Kulttuuritalo Kurundissa ja sen pihalla oli toimintaa koko viikonlopun.

Tapahtuman moottoreina toimii rovaniemeläisduo, lumilautailussa meritoituneet Antti Autti ja Ville Puominen. Heidän ideansa mukaan tapahtumassa on laaja-alaisesti luentoja laskemiseen liittyvistä asioista, näytetään laskuleffoja, lasketaan pienessä pihalle tehdyssä parkissa sekä tutustutaan lajin vaatteisiin ja varusteisiin myös käytännössä.

Vastuullisuutta monessa muodossa

Viimeaikainen puhe ympäristön lämpenemisestä oli esillä monin eri tavoin. Laskuleffoissa se näkyi esimerkiksi siten, että moni leffa oli kuvattu laskijan lähimaastoissa. Tai jos matka oli pidempi, reissu tehtiin usein junalla.

Haglöfsin Head of Sustainability Elaine Gardiner esitteli ympäristövastuuasioiden laajemman näkökulman, yhteiskuntavastuun.

– Teemme paljon töitä sen eteen, että tuote rasittaisi minimaalisesti ympäristöä. Suurin osa tuotteen ympäristökuormasta syntyy sen valmistuksessa. Esimerkiksi perinteinen kankaan värjäys vaatii paljon energiaa ja vettä. Veteen lisätyt värjäyskemikaalit lasketaan tehtailta perinteisesti puhdistamattomina jokiin. Haglöfsin Solution Dyeing värjäysteknologiassa värjätään kankaan sijasta kuidut. Tämä tarkoittaa huomattavasti pienempää veden- ja energiankulutusta. Vesi kiertää suljetussa järjestelmässä ja kun se vaihdetaan, se puhdistetaan ennen pois laskemista. Kuituun laitettu väri kestää pidempään kirkkaana, kuin aiemmilla menetelmillä värjätyissä kankaissa. Lisäksi kiinnitämme huomioita myös tehtaan työolosuhteisiin, joiden pitää täyttää kansainväliset standardit.

Harrastajamäärät huolestuttavat

Paneelikeskustelussa pohdittiin sitä, miltä näyttää laskulajien tulevaisuus? Tiivistettynä talvi on laskulajien paras markkinointivaltti. Vaikka talvi olisi lämmin, monessa hiihtokeskuksessa on olosuhteet kunnossa lumetusjärjestelmien ansiosta. Tieto siitä ei tavoita kaikkia potentiaalisia laskijoita tai heidän vanhempiaan. Vanhempien tuki ja kavereiden kannustus ovat myös tärkeässä osassa, kun nuori miettii harrastuksiaan. Laskemisen todettiin olevan kallista, kun kaiken vuokraa ja lajia kokeilee lyhyen aikaa. Se on hyvin kohtuuhintainen harrastus, kun on kausikortti ja hankkii välineet käytettyinä. Kilpailu eri vapaa-ajanviettomuotojen välillä on kova, mutta laskemisella on hyvä imago.

Kokeilua ja tutustumista

Varuste-esittelyissä eniten kiinnostivat vapaalaskuun liittyvät vaatteet ja varusteet. Lumivyöry- ja touring-varusteita pääsi kokeilemaan myös käytännössä pihan lumialueella. Alamäkiaktiivit jakoivat auliisti kokemuksiaan varusteiden valitsemisesta ja niiden käyttämisestä.

Pihan snow parkin reileissä nähtiin tasokasta laskemista. Laskijoiden ikärakenne oli aika laaja. Eritoten ”vaahtosammuttimien” temput sulattivat yleisön sydämet. Haglöfs Arctic Weekend on koko perheen tapahtuma. Perheet oli erityisesti huomioitu lauantaiaamun ohjelmistossa.

Olennainen osa tapahtumaa on myös vanhojen ja tulevien laskukavereiden kohtaaminen ja kuulumisten vaihtaminen. Turinoinnin lomassa muisteltiin menneitä ja suunniteltiin uusia laskureissuja.

Yhteishenkeä yli välinerajojen

Kyräily suksilla laskevien ja lumilautailijoiden välillä on pääsääntöisesti jäänyt jo onneksi edelliselle vuosisadalle. Monessa näytetyssä leffassakin laskettiin molemmilla välineillä. Myös osa laskijoista kertoi olevansa välineiden suhteen sekakäyttäjiä. Tapahtumassa ei ollut väliä, kummalla liuttimella laskee, kaikki olivat samaa alamäkiheimoa.

Haglöfs Arctic Weekend huipentui hyväntekeväisyyshuutokauppaan. Tapahtuman yhteistyökumppanit olivat lahjoittaneet huudettavaksi tavaroita tai palveluita. Eniten tuotti Elämysmatkojen Onsen tour-matka Japaniin. Siitä maksettiin 1 700 euroa. Protect Our Winters Finlandille kertyi huutokaupasta kaikkiaan 4 805 euron potti, jonka kävi pokkaamassa yhdistyksen lähettiläs ja hallituksen jäsen lumilautailija Miikka Hast.

Vaikka tapahtuma on Autin ja Puomisen junailema, homma ei onnistuisi ilman runsasta vapaaehtoisten joukkoa. Tapahtuman isännät muistivat kiittää asianmukaisesti tätä osittain näkymätöntä, mutta äärettömän tärkeää joukkoa.  

Jussi Ovaskainen315 Artikkelia

    Polar Ignite -fitnesskello on tietoturvallinen valinta

    Polar Ignite -fitnesskello on tietoturvallinen valinta

    Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on tänään julkaissut Tietoturvamerkin. Merkki on kehitetty Traficomin Kyberturvallisuuskeskuksen pilottiprojektina yhdessä Cozify Oy:n, DNA Oyj:n ja Polar Electro Oy:n kanssa. Ensimmäiset Tietoturvamerkit on nyt myönnetty Cozifyn Hub -älykotisovellukselle, DNA:n Wattinen -älylämmityspalvelulle ja Polar Ignite -fitnessälykellolle. Tietoturvamerkki takaa…

    FIS ja Halti – yhteistyötä 11 vuotta

    FIS ja Halti – yhteistyötä 11 vuotta

     Pujottelun maailmancup osakilpailu käytiin viime viikonloppuna Levillä. Maailmancupia organisoivan Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n työntekijät pukeutuvat Haltin vaatteisiin. Halti ja Kansainvälinen hiihtoliitto, FIS, ovat aloittaneet yhdennentoista yhteistyökauden. Vuosien aikana yhteistyö on laajentunut alppilajeista kuuteen olympialajiin: alppihiihtoon, maastohiihtoon, mäkihyppyyn, yhdistettyyn sekä freestyleen ja…

    Vauhti voitelee fluorittomasti

    Vauhti voitelee fluorittomasti

    Suksivoideteollisuus on pitkään pyrkinyt löytämään voitelutuotteissa haitalliseksi todetuille fluorilisäaineille korvaavia raaka-aineita. Vauhdin uudet fluorittomat PURE-tuotteet ovat saatavana jo tämän talven lumille. Vauhdin PURE-mallisto on vuonna 2015 aloitetun kehitystyön tulos, jota on tehty yhdessä mm. Itä-Suomen yliopiston kanssa. Uuden malliston ja…