TOP 5 PYÖRÄREITIT SUOMESSA

TOP 5 PYÖRÄREITIT SUOMESSA

Kesä ja kärpäset saapuvat kiihtyvällä nopeudella Suomeen. Pian on taas aika kavuta pyörän satulan päälle ja lähteä nauttimaan luonnosta.

YouSport.fi kysyi käyttäjiltään heidän suosikkipyöräreittejään kotimaassa. Lähes 700 vastaajaa eri puolilta Suomea otti kyselyyn osaa ja jakoi innokkaasti vinkkejään. Tässä heidän vastauksiensa pohjalta kerätyt Suomen Top 5 pyöräreitit. Ei kun renkaita pumppaamaan ja menoksi!

1. Saariston Rengastie

Kyselyn ehdoton voittaja oli Turun saaristossa kulkeva Saariston Rengastie. Reitti kulkee nimensä mukaisesti saarelta toiselle, usein ilmaisten lossien avulla. Pyöräilijän valittavana on Iso Rengastie, joka on noin 200 kilometriä kattava kierros ja sisältää kahdeksan merimatkaa, taikka lyhyempi pätkä. Turusta Paraisten kautta Nauvoon ja sieltä Rymättylän ja Naantalin kautta takaisin kierrettävää lenkkiä kutsutaan Pikku Rengastieksi. Lossit ja yhteysalukset kulkevat reitillä säännöllisesti yleensä touko-kesäkuulta elokuun loppuun.

Kyselyyn osallistuneet vastaajat perustelivat Saariston Rengastien ykköspaikkaa mm. seuraavin puheenvuoroin:

  • Paras pyöräilyreitti löytyy ehdottomasti Turun Saaristosta! Saariston Rengastie on juuri sopivan kokoinen lenkki Suomen kansallismaisemissa. 
  • Turun saariston rengasreitti on mahtava, hienot maisemat, paljon nähtävää ja vaihteleva maasto.
  • Mahtavia näköaloja ja erilaista maisemaa. Yöpymispaikkoja matkan varrella joka lähtöön. Monille pelkkä kokemus lautalle menosta on jo uusi asia.
 Kalastusmahdollisuuksia matkan varrella. Uimaan pääsee moniin paikkoihin.
  • Turun saaristo on ehdottomasti monipuolisin ja mukavin reittivalinta varsinkin kesällä. Mahtavat maisemat läpi koko reitin.

Lisätietoa reittivaihtoehdoista, lossiaikataulut sekä tarkempi reittikuvaus löytyvät osoitteesta www.saaristonrengastie.fi.

2. Ahvenanmaa

Suomen ja Ruotsin välissä sijaitseva Ahvenanmaan saaristo houkuttelee pyöräilijöitä paitsi ruotsalaissävytteisen kulttuurinsa ja kuuluisien pannukakkujensa avulla, myös helppoudellaan. Tasaista maata ja hyvin hoidettuja pyöräteitä riittää. Manner-Ahvenanmaa on lisäksi mukavan kompakti: pääsaari on vain 45 kilometriä pitkä ja 55 kilometriä leveä. Pyörällä eteenpäin kevyesti rullatessa voi samalla ihailla Suomen vanhimpia kivikirkkoja 1200-luvulta ja poiketa Maarianhaminan vierasvenesatamassa aistimassa saariston kansainvälistä purjehdustunnelmaa.

YouSport.fi-sivuston kyselyyn vastanneet Ahvenanmaa-fanit hehkuttivat valintaansa näin:

  • Suomen paras pyöräreitti on Ahvenanmaalla. Kaunis luonto ja tasaiset tiet ilman mäkiä.
  • Paras pyöräreitti on Ahvenanmaalla. Tasaista tietä ja paljon nähtävää ja koettavaa kesällä.
  • Paras pyöräilyreitti on lähteä Turun saaristosta lautoilla Ahvenanmaalle. Polkea pikkusaaret läpi ja jatkaa seuraavalle saarelle!

Lisätietoa: www.visitaland.com/fi/nae-koe/polku-ja-moottoripyoralla.

3. Tuusulanjärvi

Tuusulanjärvi tarjoaa 21 kilometriä katkeamatonta kevyenliikenteenväylää sekä paljon vaihtelevaa näkemistä: Järven länsipuoli on peltomaisemaa ja itäpuolella kulkee Tuusulan Rantatie, jonka varrella asuivat aikoinaan mm. Aleksis Kivi, Juhani Aho ja Pekka Halonen. Sibeliuksen Ainola sijaitsee nykyisen Rantatien pohjoispäästä noin 500 metriä Järvenpään suuntaan. Legendaaristen kulttuuripersoonien huviloita ihaillessa pyöräily sujuu kuin siivillä. Järven itäpuolella ei ole palveluita, mutta Järvenpään Vanhankylänniemen kartanokahvilasta alkaen vastaan tulee kahviloita, ravintoloita ja museoita säännöllisin välein.

Näin Tuusulanjärven pyöräilymahdollisuuksia kuvailtiin YouSportin kyselyssä:

  • Paras pyöräilyreitti on ehdottomasti Tuusulanjärven ympäri pyöräily! Lähtö Järvenpään Rantapuistosta Paijalaan, pitstoppi Aurankulman kioskilla jäätelöllä ja kotiinviemisiksi irtokarkkeja, Tuusulan kultturellia rantatietä pitkin takaisin Huilin terassille virkistävälle juomalle.
  • Tuusulanjärven ympäri pyöräillään joka vuosi jonakin elokuisena yönä puolison kanssa. Muuten viiletetään päiväsaikaan.
  • Paras reitti on Tuusulanjärven ympäri. Sen voi mennä vauhtilenkkinä tai leppoisasti maisemia ihaillen seurassa kuin seurassa.

Lisätietoa sivuilta visittuusulanjarvi.fi.

4. Oulun seutu

Oulu on viime vuosina kerännyt mainetta etenkin talvipyöräilykaupunkina –kaupungissa pidettiin maailman ensimmäinen kansainvälinen talvipyöräilykongressi vuonna 2013. Talvipyöräilyn suosio ei liene ihme, sillä tämä pohjoinen kaupunki on lumipeitteen alla 160-175 päivää vuodesta eikä kattavien pyöräteiden haluta menevän hukkaan. Oulun alueella pyöräteitä on noin 730 kilometriä.

Parhaiten näistä kevyenliikenteenväylistä nauttii kuitenkin kesäkuumalla, ainakin mikäli YouSport.fi-sivuston äänestäjiä on uskominen:

  • Lähden aamuauringon paisteessa kohti Oulujokea ja kurvaan pitkin siltaa yli joen. Kaarran oikealla kohti ihanaa Koivurannan kahvilaa, valkoinen huvilarakennus Oulujoen rannalla. Nautin kupposen hyvää kahvia ja jatkan pitkin kauniin Oulujoen rantaa. Ohitan Tuiran suihkulähteet ja lumoavan kauniin Ainolan puiston sorsineen ja kasveineen. Saavun Oulun torille ja halaan lupsakkaa Toripolliisia. Olen niin onnellinen kun Oulussa on maailmaan parhaat pyörätiet.
  • Kaunein pyöräreitti kulkee Oulun keskustasta Ainolan puiston ja Oulujoen rannan pyörätietä pitkin Nallikariin ja Pikisaaren kautta takaisin torille.
  • Viime kesänä ajeltiin perheen kanssa Oulussa. Lähdettiin Nallikarin leirintäalueelta pitkin pyöräilyreittiä kohti toria. Sieltä joen varteen ja sitä pitkin niin pitkälle kuin pääsi. Sitten vain pyörät ympäri ja takaisin sillalle josta pääsi ”tois puol jokkee”. Jätskinsyöntitauko ja sitten takaisin joen toista puolta Nallikarille. Pyöräilyreitti vei lopuksi meidät aivan merenrantaan. 
  • Suomen paras pyöräreitti on ehdottomasti Oulussa, ns. Kahden järven reitti (17 km) suuntaa Kuivasjärvelle ja Pyykösjärvelle. Matkalla voi piipahtaa virkistäytymässä Kasvitieteellisessä puutarhassa tai tutustua yliopiston museoihin.

Lisätietoa Oulun pyöräilymahdollisuuksista tarjoaa Oulun polkupyöräilijät ry http://oupo.fi.

5. Helsinki-Porvoo

Idyllinen Porvoo kuuluu Suomen suosituimpiin turistikohteisiin, joten ei liene ihme että pyöräilijätkin viihtyvät sen puutalojen pauloissa ja jokirannan varrella. Kaupunkiin saapujat voivat käydä hakemassa pyöräilykartan asiakaspalvelupiste Kompassista. Paras tapa yhdistää kuntoilu ja Porvoo on pyöräillä tähän pikkukaupunkiin Helsingistä asti: tämä noin 50 kilometrin matka kulkee pitkin mutkittelevaa maisematietä, jossa sopii ihailla maalaisrakennuksia ja peltoja. Matkan varrella voi pysähtyä Palménin kauppaan aistimaan vanhaa kyläkauppatunnelmaa. Mikäli 100 km edestakainen päiväreissu tuntuu liialliselta pyöräilykoitokselta, takaisin pääkaupungin hulinaan pääsee Porvoosta myös bussilla.

YouSportin kyselyyn osallistujille Helsinki-Porvoo-välin pyöräily on tuttua kauraa:

  • Paras fillarireitti on Porvooseen ja takaisin. Päivässä sen ehtii tehdä hyvin ja melkein koko matkan voi kulkea fillarireittejä. Porvoossa voi viettää taukoa ja syödä ennen paluuta.
  • Minun suosikkireittini on Helsinki-Porvoo ja vanhaa tietä. Matka on juuri sopiva, n. 50km, välillä on idyllinen kahvila N’Avetta, jossa on mukava pitää tauko ja määränpäässä odottaa viileä pulahdus hiekkakuopalla ja loistava lounas missä tahansa kaupungin arvostetussa ravintolassa. Mikäli kunto loppuu kesken, voi takaisin tullessa iskeä pyörän bussiin tai huristella reidet hapoilla ja vatsa täynnä kotiin.
  • Perinteeksi on muodostunut ajaa Porvooseen päin Kuninkaantien reittiä pitkin, ja tulla suoraviivaisemmin takaisin moottoritien tienoilla kaartelevaa Uutta Porvoontietä.
  • Porvoo on kaunis ja hyvä pyöräilykaupunki. Pikkukaupungissa kaikki on pyörällä saavutettavissa nopeasti ja hetkessä hurauttaa maaseudulle.

Lisätietoa Porvoosta www.visitporvoo.fi/by-bicycle.

Hanna Heikkilä

Hanna Heikkilä4 Artikkelia

    Suomen paras urheiluseura

    Suomen paras urheiluseura

    KaaPo ry eli Kaarinan Pojat pokkasi vuoden urheiluseura Unon Urheilugaalassa tammikuussa 2018. Sen takaa löytyy monia erinomaisia syitä, miksi Uno päätyi juuri Kaarinaan. KaaPon ja KaaNan (Kaarinan Nappulat) muodostamassa yhteisössä on noin 1 300 jäsentä. Määrä sisältää noin 900 pelaajaa,…

    Tapahtui kerran Kiinassa

    Tapahtui kerran Kiinassa

    YouSport Team Finland aloitti toisen päivän Kiinan urakkansa aamuvarhaisella kahdeksan aikaan. Lähdöstä sännättiin tällä kertaa loivaan alamäkeen ensimmäisen päivän loivan ylämäen sijaan: mikä helpotus niillä jaloilla! Itselläni ei ainakaan ollut muuta vaihtoehtoa kuin aloittaa juoksu kovaa, jotta ensimmäisen päivän jalkajumit…

    Miksi seikkailu-urheilukisaan Kiinaan?

    Miksi seikkailu-urheilukisaan Kiinaan?

    Kisaohjelma:  Päivä 1: 30 km polkujuoksua tuhansilla rappusilla ja vuoristossa Päivä 2: 3 km juoksua, 27,5 km maastopyöräilyä, 4 km suunnistusta, 7,5 km maastopyöräilyä ja 21 km vuoristojuoksua, sekä lisäksi 3 taitopistettä: jousiammunta, esteen ylitys sekä abseiling-laskeutuminen kerrostalon katolta Vuosi sitten…