Testissä pyöräretkeilyvarusteita

Testissä pyöräretkeilyvarusteita

Retkivarusteiden valinnassa korostuvat keveys ja pienikokoisuus. Pyöräretkellä grammanviilaus ei ole niin tärkeää, vaikka jyrkkiä ylämäkiä polkiessa huomaa tavaroiden aiheuttaman vetovoiman alamäen suuntaan. Olennainen osa pyöräretkeä ovat varustelaukut, joita on saatavana ohjaustankoon, etuhaarukkaan, runkoputkiin, satulaan, tavaratelineeseen ja takahaarukkaan.

Viikonloppuretkellä Repoveden kansallispuistoon riittivät mainiosti ohjaustankopussi ja tavaratelineeseen laitettavat sivulaukut. Juomavettä saa Repovedellä muutaman kilometrin välein olevista kaivoista, joten yksi juomapulloteline riitti. Tosin leirintäpaikan ja kaivon välillä oli paikoin muutaman sadan metrin matka, joten veden kuljettamiseen kannattaa varautua lisäjuomapulloilla tai vesipussilla.

Ruokailu on olennainen osa retkeilyä. Rivakka retkikeitin ja monikäyttöinen astiasto helpottavat pitämään huolta energiatasapainosta. Toinen tärkeä osa onnistunutta retkeä ovat makoisat yöunet, eli teltta, makuupussi ja makuualusta kannattaa valita huolella. Kun unta ja energiaa saa riittävästi, pienet ja suuremmatkin vastoinkäymiset eivät pilaa retkitunnelmaa.

Jetboil MiniMo 1,0 L -keitin

Jetboil on erittäin pienikokoinen ja nopea retkikeitin. Kattilan litran tilavuus riittää juuri kahden hengen retkiruokien kokkaamiseen. Keittimen osat pakkaantuvat sisäkkäin, joten keitin vie hyvin vähän tilaa. Kalavaa´alla punnittuna täyden 500 g kaasupullon kanssa paino jäi reilusti alle kilon.

Varsinainen keitinosa kierretään suoraan kiinni kaasusäiliöön. Kaasusäiliön pohjaan tulee taittuva, vakauttava muovijalas. Nopeaksi keittimen tekee sen patentoitu FluxRing-lämmönsiirrin, jonka ansiosta kattilallinen noin 15 asteista vettä kiehui alle kolmessa minuutissa. FluxRingin idea on keittimiin kiinnitettävien astioiden pohjan aaltomainen metalli, joka estää lämmön karkaamista ja kohdistaa kaasuliekin lämmön tasaisesti astian pohjaan. Valmistajan mukaan 500 g:n kaasupullolla keittää peräti 60 litraa vettä, joten pienellä kaasusäiliöllä pärjää yllättävän pitkään.

Keittimen käyttäminen on helppoa. Integroitu Piezo-painonappisytytys tekee käytöstä turvallista. Kattila kierretään kiinni polttimeen, mikä vaatii pientä harjoittelua. Reguloitu vakiopainepoltin on helppo säätää, ja se pitää lämmön tasaisena, eikä ruoka pala pohjaan haudutettaessa.

Eristetty keittoastia toimii tarvittaessa myös juomakuppina, sillä läpinäkyvässä silikonikannessa on juoma-aukko. Matalasta kattilasta on kätevä syödä myös suoraan lusikalla. Lisäksi kannen sisäpuolella on säilytyspaikka kaasusäiliön kolmijalalle. Astian eristekuoressa on käytännöllinen kiinteä kahva, joten astian siirtely ja siitä juonti onnistuvat turvallisesti.  

Aiemmilla pyöräretkillä mukanani on ollut klassinen Trangia. Kehitys on mennyt eteenpäin, eikä Jetboilin kokeilun jälkeen paluuta Trangia-aikaan enää ole, vaikka luotettavasta keittimestä onkin kyse.

Nettikauppaan

Light My Fire -retkiastiasto

Ruotsalainen Light My Fire on tullut tunnetuksi lusikan, veitsen ja haarukan yhdistävästä retkiruokailuun tarkoitetusta Sporkista. Kaikki yhtiön tuotteet valmistetaan uudenaikaisessa 0-päästötehtaassa Ruotsin Västervikissä.

Meal Kit 2.0 -astiasarjassa on kaikki, mitä tarvitaan aterian kuljettamiseen, valmistukseen ja ruokailuun. Kaikki osat pakkautuvat sisäkkäin, joten astiasarjan tilantarve on vähäinen.

Pohjan syvä lautanen ja kannen matala lautanen toimivat yhdessä kuljetusrasiana. Sisälle on pakattu Pack-up-Cup-juomakuppi juomakannella, leikkuulauta siivilällä, Spork-aterin sekä kaksi erikokoista ja -muotoista vesitiivistä SnapBox-pikkurasiaa. Pakkauksen pitää koossa silikoninen kolmilenkkinen hihna.

Astiasarja on taidokkaasti suunniteltu ja erittäin helppokäyttöinen. Retkikäytössä arvostaa myös astioiden helppoa puhdistusta. Taittuva Pack-up-Cup-juomakuppi oli myös miellyttävä yllätys. Aamukahvi pysyi siinä yllättävän pitkään lämpimänä, ja sumppia oli mukava hörppiä kupposesta aamutoimien lomassa.

Tuotetietoja

Astiasarja on tiskikoneen ja mikron kestävä. Materiaalit ovat BPA-vapaita ja kestävän kehityksen ajattelua edustavaa kierrätettävää ja kelluvaa polypropyleeniä. Spork on paistinpannun kuumuuden kestävää ja teflonpannuystävällistä Tritania.

Tilavuudet: syvä lautanen 900 ml, matala lautanen 500 ml, Snap Box original 170 ml, Snap Box oval 320 ml, Pack-up-Cup 260 ml.

Retkiastiastoa on saatavana seitsemässä eri värissä.

Suositushinta: 28 euroa

Nettikauppaan

CamelBak-juomapullot

Retkelle lähti mukaan kaksi erilaista CamelBakin juomapulloa. Pyöräilyyn suunniteltu joustavampi Podium sekä kovempi Chute mag.

Podium 0,7 L

Podiumin erikoisuus on Jet Valve -juomanokka, joka tekee pullosta erittäin helppokäyttöisen.

Pullo pysyy hyvin pyörän pullotelineessä, josta sitä on helppo käyttää. Pullossa on tavallaan kaksi korkkia. Korkissa on siivekkeistä suljettava lukitustoiminto kuljetusta varten sekä silikonitiivisteinen korkki, joka avautuu puristamalla tai imemällä. Korkki piti hyvin lukituksen siivet avoimenakin, eikä pyöräillessä pisarointia ollut havaittavissa.

Podium on valmistettu TruTaste-polypropyleenistä, eikä materiaali aiheuta veteen lainkaan hajuja tai makuja. Sisäpinnat on kauttaaltaan HydroGuard-antibakteeripinnoitettu. Suuren aukon ansiosta pullo on helppo tiskata.

Tilavuus 0,7 l, korkeus 23 cm.

Suositushinta: 15,90 euroa

Nettikauppaan

Chute Mag 0,75 L

Chute mag 0,75 litran juomapullo toimi leirin juoma- ja ruokavesipullona. Kierroksen avautuva korkki on helppo avata, ja se lukittuu magneetin avulla kiinni pulloon. Pullo ja sen suuaukko on helppo pitää puhtaina, ja pullon voi tiskata myös tiskikoneessa.

Käytössä Chute oli yllätyksetön. Siitä oli helppo kaataa vettä kattilaan tai juoda suoraan. Korkin magneettikiinnitys oli hyvä lisäominaisuus aamupuuroon rauhakseltaan vettä lisäillessä.

Korkin kierre sopii useimpiin vedenpuhdistajiin, mikä voi olla tarpeellinen ominaisuus vaikka ulkomailla retkeiltäessä.  

Integroitu kiinnityslenkki tekee pullon siirtelystä helppoa. Pullo on valmistettu materiaaleista, jotka eivät aiheuta veteen lainkaan hajuja tai makuja.

Pullon materiaali: BPA-vapaa Eastman Tritan Copolyster

Korkin materiaali: BPA-vapaa polypropyleeni

Suositushinta: 19,90 euroa

Nettikauppaan

Millet Baikal 750 Reg -makuupussi

Kesäretkeilyssä makuupussi valitaan helposti varman päälle eli valitaan pakkaskeleihin tarkoitettu pussi kolean pakkasyön varalta. Vaikka yö olisi kylmä, harvemmin lämpötila Suomen kesässä laskee alle nollan. Käytännössä liian lämpimän pussin valitseminen tarkoittaa hikisiä öitä ja venkoilua pussista sisään ja ulos.

Toinen nukkumismukavuuteen vaikuttava tekijä on makuualusta. Mikäli siinä on hyvä eristys, makuupussikin tuntuu lämpimämmältä.

Pyöräretkelle ennustettiin muutaman plusasteen yölämpötiloja, joten reissupussiksi valikoitui Millet Baikal 750. Se on kevyt, vain 770 grammaa painava, kesäkäyttöön tarkoitettu makuupussi. Se myös pakkaantuu kolmen suuren nyrkin kokoiseen tilaan. Synteettisen ”kuitupussin” etuja ovat suuri kosteuden haihduttamiskyky ja helppohoitoisuus, ja pussin voi pestä pesukoneessa hienopesuohjelmalla. 

Tuotetietoja:

Koko: 210 x 80/40 cm
Koko pakattuna: 3,5 l
Nukkujan pituus: maks. 180 cm
Materiaali: ulkopuoli polyamidi 40D/255 Ripstop, sisäpuoli 50D/300T polyesteri
Täyte: yläpuoli 1 x 100 g/m², alapuoli 1 x 100 g/m², silikonipinnoitettu 3D-kuitu
Paino: 770 g
Käyttölämpötila: Comfort +10 C° (Comfort Limit +6 C°), EXT -6 C°

Suositushinta: 99 euroa

Nettikauppaan

Jussi Ovaskainen237 Artikkelia

    Fahrer-sähköpyörätarvikkeet tuovat lisää virtaa sähköpyörään

    Fahrer-sähköpyörätarvikkeet tuovat lisää virtaa sähköpyörään

    Fahrer on polkupyörien lisävarusteisiin erikoistunut tuotemerkki. Nyt yhtiö on lanseerannut sähköpyörien tarvikesarjan, joka kiinnostaa eritoten talvipyöräilijöitä. Useimmiten kyse on 4,5 mm:n neopreenistä tehdyistä sähköosien suojista, joissa on tarrakiinnitys. Suojia on saatavana akuille, näytöille, akkukiinnikkeille sekä moottorille. Akkusuojia lukuun ottamatta muut…

    Testissä Fahrer-akkusuoja sähköpyörälle

    Testissä Fahrer-akkusuoja sähköpyörälle

    Fahrer on löytänyt mainion markkinaraon sähköpyörien lisävarusteista. Eritoten Suomessa suurta kiinnostusta herättää akkusuojat, joiden kerrotaan kohentavan akun kestoa kylmissä olosuhteissa. Yousport.fi:n testiin saapui yleismallin runkoakkusuoja, joka asennettiin aiemmin testikäytössä olleeseen Tunturi E-Max -sähköfatbikeen. Pyörä oli ulkoasultaan liki uuden veroinen, mitä…

    Testissä Helly Hansenin Lifaloft-hybridtakki

    Testissä Helly Hansenin Lifaloft-hybridtakki

    Ulkoiluvaateteollisuutta on ohjannut viime vuodet keveys, mukavuus ja monikäyttöisyys. Eristävissä vaatteissa käytetään untuvaa yhä vähemmän, sillä sen maailmanmarkkinahinta on noussut huomattavasti. Keinokuituja on alettu kehittää untuvan kaltaisiksi, paljon ilmataskuja sisältäviksi materiaaleiksi. Kehitystyön uusimpia tuloksia on Helly Hansenin kangas- ja eristevalmistaja…