Fiskarsin Bikes, Burgers & Beers oli maastopyöräilyn juhlaa

Fiskarsin Bikes, Burgers & Beers oli maastopyöräilyn juhlaa

Fiskars Village Trail Centerin huippusuosittu tapahtuma Bikes, Burgers & Beers järjestettiin neljättä kertaa lauantaina 28.9.2019. Tänä vuonna tapahtuma keskittyi entistä enemmän ensi kesän kaluston esittelyyn.

-Kysyntä kalustojen esittelystä ja pyörien kokeilemisestä ns. ”oikeassa maastossa” on suurta, sekä asiakkaiden että myyjien puolelta, jonka vuoksi myös BBB tapahtuma on luonnollisesti kehittynyt enemmän messujen ja demotapahtuman suuntaan, kertoo Fiskars Village Trail Centerin Marko Halttunen

Paikallinen ruoka ja juoma fokuksessa

Kuten nimi Bikes, Burgers & Beers kertoo, on katuruoka ja paikallinen juoma suuressa roolissa tapahtuman aikana. Fiskarsin Panimo oli tietenkin paikalla, ja paikallisten ravintoloiden lisäksi myös kourallinen muita ruokamyyjiä pitivät kävijät kylläisenä.

Veitsitehtaan pihalta, Panimon edestä Puimalaan siirtynyt tapahtuma täytti tänä vuonna n. 1000 neliön sisätilan ja ulkoalueita Puimalan edustalta.

Tärkeässä osassa tapahtumaa on lähimetsään tehdyt maksuttomat koeajolenkit, joissa sai kokeille ensi kesän pyörämalleja jo etukäteen.

Fiskarsisssa ensi keväänä Suomen suurin messu- ja demotapahtuma

Lauantaina 9.5.2020 Fiskarsissa klo 11-17 järjestetään Suomen suurin fillarialan messu- ja demotapahtuma.

Fiskarsin Ruukin uniikki miljöö ja sekä maastopyöräreittien ja palveluiden läheisyys tekee Bike Exposta erityislaatuisen tapahtuman Suomessa. Alusta alkaen Fiskars Village Trail Center on tapahtumissaan panostanut demopyöriin ja hyviin testiolosuhteisiin, jonka vuoksi juuri tämä tapahtuma on noussut monen kuluttajan suosioon.

Jälleenmyyjät ovat löytäneet Fiskarsin

-Tämä tapahtuma katsotaan olevan Suomen paras pyörätapahtuma nykyään. Kaikki parhaat merkit ovat paikalla, ja kohderyhmä on juuri se oikea, kertoo Canyon -pyörämerkin maajohtaja Miika Enroos. Myyjäpaikkoja messuilla on yli 60 ja demopyörille on tapahtumassa oma reitti, jossa pyöriä pääsee testaamaan oikeasti.

Jussi Ovaskainen304 Artikkelia

    Halti esitteli hiihtomaajoukkueen uudet kisa-asut

    Halti esitteli hiihtomaajoukkueen uudet kisa-asut

    Marraskuun lopussa alkavalla maailmancup-kaudella hiihtomaajoukkue kilpailee  upeassa sinivalkoisessa kisa-asussa. ”Liekki” -nimeä kantava kilpailuasu on yhdistelmä teknisiä, sekä liikkuvuutta ja hengittävyyttä lisääviä yksityiskohtia. Ominaisuudet takaavat urheilijoille maksimaalisen tuen itse suoritukseen. Halti on Suomen Hiihtoliiton pääyhteistyökumppani ja vaatettaa maastohiihdon, yhdistetyn ja mäkihypyn…

    Haglöfs muistaa juurensa

    Haglöfs muistaa juurensa

    Ruotsin Taalainmaailta kotoisin olevalla Haglöfsilla arvostetaan yhtiön pitkää historiaa. Uusi mallisto on rakennettu pitkälti taalainmaalaisen kurbit-kuvion ympärille. Printti on nimetty Dalarnaksi, jossa yhdistyy rohkeat värit sekä modernit kukkakuviot. Lämmittää märkänäkin Skandinavisessa ulkoilmassa on vaikea välttyä kelien vaihteluilta. Syksyllä ja talvella…

    Sasta juhlii juurevasti 50 vuotista taivaltaan

    Sasta juhlii juurevasti 50 vuotista taivaltaan

    Luonnonystäviä jo puolen vuosisadan ajan pukenut suomalainen Sasta juhlistaa merkkipäiviään tekemällä yhteistyötä muiden, samat kestävät arvot jakavien kotimaisia laatumerkkien kanssa. Sastan juhlavuosijulkistusten tavoitteena on muistuttaa kuluttajia kotimaisen suunnittelun ja osaamisen jatkuvuuden tärkeydestä sekä tukea vastuullisia suomalaisia toimijoita. Vuoden kolmas kumppanijulkistus…