Swimrun on urheilua luonnon ehdoilla

Swimrun on urheilua luonnon ehdoilla

Swinrun on lajina saanut innokkaan ja kasvavan harrastajajoukon. Siinä yhdistyy kaksi lajia, maastojuoksu sekä avovesiuinti. Kisat käydään useimmiten kaksihenkisin joukkuein. Sarjoja on yleensä mies-, nais- ja sekajoukkueille. Joskus harvoin on myös yksilökisoja, jos urheilijan turvallisuus voidaan kohtuudella turvata.

Keskimäärin kisoissa kokonaiskilometrejä kertyy maratonin verran, noin 40 km. Tästä matkasta uintia on kilpailusta riippuen n. 10–20 %. Kisoja ja matkoja on monenlaisia, ja uintia voi olla lyhimmillään alle kilometri ja juoksuakin alle 10 kilometriä. Pisimmimät kisat ovat 80 kilometrin mittaisia. Uintijaksot on jaettu useisiin osiin kisapaikan luonnon tarjoamien mahdollisuuksien mukaan.

Varusteita

Swimrun on yksikertaisuudestaan huolimatta myös välinelaji. Juoksukengät ovat yleensä neopreenivuorella varustettuja maastojuoksukenkiä ja juoksupukuna toimii neopreenipuku, jonka paksuutta vaihdellaan keliolosuhteiden mukaan. Swimrun-märkäpuvuissa on kiinnitetty erityistä huomiota juoksussa tarvittaviin liikeratoihin. Siten ne eroavat hieman esimerkiksi triathlonissa käytettävistä märkäpuvuista.

Lättärit ovat kädessä pidettävät levyt, jotka tehostavat uintivetoja. Niitä on useita erilaisia, uimarin voimavaroille ja teknisille taidoille soveltuvia malleja. Pullarit ovat jalkojen väliin uinnin ajaksi tulevat kellukkeet, jotka auttavat pitämään jalat oikeassa uintiasennossa.

Kuva Lodge 67N, Midnight Sun Swimrun 2016
Kuva Lodge 67N, Midnight Sun Swimrun 2016
Kuva Lodge 67N, Midnight Sun Swimrun 2016
Kuva Lodge 67N, Midnight Sun Swimrun 2016

Ötillö on lajin Ironman

Ötillö (ö till ö, suom. saaresta saareen) on Ruotsissa 4.9. järjestettävä swimrunin maailmanmestaruuskisa, johon osallistumisoikeuden voi ansaita eri karsintakilpailuista. MM-kisoissa matkana on 75 km, josta uintia on 10 km. Matkalla on 26 saarta, joiden halki juostaan. Tapahtuman kotisivut.

Katso fiilisvideo Midnight Sun Swimrunista!

 

Jussi Ovaskainen281 Artikkelia

    Alamäkipyöräily kasvattaa suosiotaan

    Alamäkipyöräily kasvattaa suosiotaan

    Extreme-lajiksi mielletty alamäkipyöräily on kasvattanut voimakkaasti suosiotaan viimevuosina. Yhtenä syynä on rinnekeskuksien aloittelijoille suunnitellut toimenpiteen. Aloittelijoille löytyy sopivia ja turvallisia reittejä sekä halutessa myös opastusta lajin pariin. Suomessa noin 15 hiihtokeskusta pyörittää hissejä kesällä alamäkipyöräilijöiden iloksi. Alamäkipyöräilyssä asiakas ostaa hissilipun,…

    Fjällräven vaatettaa metsästäjän

    Fjällräven vaatettaa metsästäjän

    Conscious Hunting eli vastuullinen metsästys tarkoittaaFjällrävenillä tasapainoa. Se ei ole palkintojen keräystä, taidoilla kehumista tai urheilusuoritus. Mikään ei ole turhaa, vaan yksinkertaista ja vuorovaikutteista villin luonnon kanssa. Fjällräven on ollut arvostettu brändi metsästäjien keskuudessa jo yli 50 vuotta. Tämän päivän…

    Kuhan kalastuksesta

    Kuhan kalastuksesta

    Herkullinen kuha on toivottu saalis ja vieras ruokapöytään. Kuhaa on yleinen kala aina Etelä-Lapin korkeudelle saakka. Kuha on käy ahnaasti uistimiin. Kevytvetouistelu on yleisin mökkikalastajan kuhan saanti tapa. Kevytvetouistelua voi tehdä helposti pienveneellä soutaen tai moottorin avustamana muutamaa vapaa käyttäen.…