Rannetietokoneesta apua myös arjen hallintaan

Rannetietokoneesta apua myös arjen hallintaan

Entinen kilpauimari, nykyinen aktiiviliikkuja Jarkko Sipiläinen on käyttänyt puolitoista vuotta Polarin M600-urheiluälykelloa. Hän on löytänyt kellosta monia ominaisuuksia, joista on iloa niin liikunnassa kuin työelämässä.

Urheilussa Sipiläinen käyttää kelloa treenien keston ja sykkeen seuraamiseen sekä yleisen liikuntakirjanpidon tukena. Työelämässä hyödyllisiä toimintoja ovat taas olleet muun muassa kalenteri ja säätiedot.

– Toimii se hyvin kellonakin – kaikki löytyy samasta paketista. Mittaan kellolla esimerkiksi treenien kestoa ja kalorien kulutusta, kertoo uinnissa aikoinaan suomenmestaruuksiakin voittanut Sipiläinen.

– Kello auttaa tasapainoilemaan urheilun, työn ja vapaa-ajan välillä. Se ohjaa aktiivisuuden ylläpitoon, ja siinä mielessä kello on ollut eräänlainen personal trainer, hän jatkaa.

Tehokas apu uinnissa

M600 on helpottanut sykkeen mittaamista uidessa, kun mittaaminen onnistuu suoraan ranteesta.

– Sykkeen mittaaminen ranteesta on toiminut todella hyvin, olen ollut sitten juoksulenkillä, patikoimassa tai uimassa. Treenin jälkeen on kiva katsoa, miten paljon oli kulutusta, minkälainen suorituksen kesto oli ja millä sykerajoilla tuli uitua.

Istumahälytykset kannustavat liikkeelle

Sipiläinen istuu runsaasti autossa ja toimistolla, ja pidemmän paikalla olon jälkeen kello muistuttaa, että nyt olisi aika lähteä liikkeelle.

– Ehkä sitä on alitajuisesti alkanut liikkua säännöllisemmin, ettei hälytyksiä tulisi. Kaikkiaan M600 on aktivoinut arkeani.

Kellosta on apua myös ajanhallinnassa.

– Kalenteri-ilmoituksista on puolestaan ollut sellainen hyöty, että niiden avulla palaverit muistaa paremmin. Seuraan kellosta aika usein päivän agendaa ja sitä, minkälaisia tapaamisia on tulossa, hän kertoo.

Tiedot helposti talteen

Kiitosta saa myös Polar Flow -palvelu, joka kokoaa aktiivisuuden päiväkirjamaiseksi yhteenvedoksi. Palvelu toimii näppärästi niin tietokoneella kuin puhelimella.

– Sieltä voi katsoa kattavat päiväkirjat ja aktiivisuusraportit. Voin esimerkiksi seurata viikoittaisia ja kuukausittaisia tuloksia sekä sitä, miten olen kehittynyt ja miten esimerkiksi olen aiemmin tehnyt jonkin juoksu- tai uintilenkin.

Lisätietoa Polar M600 urheiluälykellosta.

Jussi Ovaskainen162 Artikkelia

    Voiteluvinkkejä 17.-18.2.2018 hiihtokilpailuihin

    Voiteluvinkkejä 17.-18.2.2018 hiihtokilpailuihin

    Viikonloppuna (17.-18.2.) kilpaillaan ympäri Suomen piirinmestaruuksista. Lisäksi maratonhiihtokausi jatkuu sunnuntaina Kauha Hiihdolla ja Fäbodaloppetin merkeissä. 

    Testissä Rapala Sportman´s Collar R-Grip -30 C -saapas

    Testissä Rapala Sportman´s Collar R-Grip -30 C -saapas

    Rapalan uusi nastallinen talvisaapas on suunniteltu talvikalastajien vaativiin tarpeisiin. Kyseessä on moderni versio vanhasta ja hyväksi havaitusta puolustusvoimienkin käyttämästä huopakumisaappaasta. Saapas yllättää iloisesti jo ennen jalkaan laittamista, sillä raskaasta ulkonäöstään huolimatta se on erittäin kevyt ja suorastaan ilmava – saappailla…

    Olympialaiset alkoivat - katso kisaohjelma

    Olympialaiset alkoivat - katso kisaohjelma

    Pyeongchangin olympialaisten kisaohjelma:  (lähde Yle.fi)  Perjantai 9.2. 01.35 Curling: Sekanelinpeli, OAR – FIN 03.00 Taitoluistelu: Joukkuekilpailu 03.00 Freestyle: N, kumparekarsinta 04.45 Freestyle: M, kumparekarsinta 06.35 Curling: Sekanelinpeli, CAN – FIN 13.00 Avajaiset Lauantai 10.2. 02.05 Curling: Sekanelinpeli, NOR – FIN…