Talouden näkymiä – Suhdanteet 2020

Talouden näkymiä – Suhdanteet 2020

Finlandia-talossa lokakuun alussa järjestetyssä Suhdanteet 2020 -seminaarissa tarkasteltiin talouden kehityssuuntia. Lisäksi aiheena olivat sportti- ja muotikaupan tulevaisuuden näkymät. Iltapäiväseminaarin yleisvire oli varovaisen positiivinen, vaikka tummia pilviä kauppataivaan yllä onkin. Suurimpana mörkönä on kauppasota Yhdysvaltojen ja Kiinan – tai pahimmassa tapauksessa myös EU:n – välillä.

Vuosittaisen seminaarin järjestäjänä toimi tuote- ja palvelukaupan yhdistys ETU.

Varovaista optimismia

Seminaarin avasi Suomen Hypoteekkiyhdistyksen pääekonomisti ja tutkimusjohtaja Juhana Brotherus. Hänen ydinviestinsä oli, että markkinat kasvavat hitaasti, mikä tarkoittaa eri asiaa kuin taantuma. Taantumasta ei ole merkkejä, ellei jotain yllättävää tapahdu. Paras kasvu on takanapäin, mutta pienellä plussalla kuitenkin kuljetaan. Kuluttajien kutina oman talouden kehittymisestä on aika myönteistä. Palkat nousevat arviolta 2,5 prosenttia, ja inflaatio pysynee 1,5 prosentissa, joten ostovoima kasvaa ihan realistisesti.

– Nykyinen korkotaso on käytännössä negatiivinen. Suomen hallituksen tuoma muutos markkinoille on paljon uutisoitua vähäisempää. Pitkällä aikajänteellä vaikuttaa väkiluvun kääntyminen laskuun.

Asuntomarkkinoilla kahtia jakautuminen jatkuu.  

– Kaupungistuminen jatkuu vain harvoilla paikkakunnilla. Asuntojen sijainti on noussut todella suureen merkitykseen. Myös pienillä muuttotappiopaikkakunnilla ihmiset muuttavat keskustoihin palveluiden lähelle.

Kuluttajien ostokäyttäytyminen

eCommerce Foundationin pääjohtaja Jorij Abraham tarkasteli kansainvälisen selvityksen tuloksia kuluttajien käyttäytymisen muutoksesta ja eri markkinapaikkojen nousun syistä.

Teknologian kehittyminen on johtanut siihen, että sen hinta on pudonnut murto-osaan takavuosiin verrattuna. Myös maksujärjestelmät ovat kehittyneet, tuoreimpana uudistuksena ”unbuy”-painikkeet.

– Kuvahaut ja virtuaalinen sovitus ovat vähentäneet palautuksia jopa 85 prosenttia. Esimerkiksi Hollannissa autokaupassa vierailujen määrä on vähentynyt 7,7 kerrasta 1,7 kertaan, sillä asiakkaat käyttävät runsaasti VR:ää eli virtual realityä ennen ostopäätöksen tekoa. Myös Facebookilta on tulossa VR-sovellus. Sosiaalisen median kautta kulkee kuutisen prosenttia sähköisestä kaupasta.

Tekoäly on käytössä yhä useammalla netin kauppapaikalla.

– Tekoäly profiloi ihmisiä jopa viiden miljardin kuvan pohjalta. Ääniohjaus tekee tuloaan. Asiakasuskollisuutta ei enää ole. Asiakkaat ovat valmiita maksamaan helppoudesta. Amazon, Apple ja muut teknologiajätit pyrkivät mukaan myös rahaliikenteeseen ja rahteihin eli arvoketjun kaikille osa-alueille.

Vaikka jätit jylläävät, Abraham uskoo myös pienempien toimijoiden pärjäävän.

– Brändin pitää herättää tunteita ja puhua asiakkaiden kanssa samaa kieltä. Kun brändi auttaa asiakkaitaan arjessa, se pärjää. Lisäksi sen on oltava luova.

Tiedosta on hyötyä – eritoten käytettävissä olevasta tiedosta

IBM:n Solution Representative Olli Rusasen mukaan kerätty data tulee jalostaa käyttökelpoiseen muotoon ja ottaa aktiiviseen käyttöön.

– Mahdollisuus informaatiokaaokseen on ilmeinen. Tietoa kyllä löytyy, mutta ongelmana on, miten sen saa käyttöön ja miten sitä käytetään. Kun data saadaan käyttöön, tehokkuus ja tavoittavuus kasvavat. Data omista asiakkaista on arvokasta, eikä sitä ole kilpailijoilla.

Valtasuhteet ovat muuttumassa, osin tietotekniikan kehittymisen myötä.

– Nyt on meneillään tekoälybuumi. Kauppa on muuttumassa monikanavaiseksi, jossa digitaalinen ja analoginen asiakaskokemus tukevat toisiaan. Asiakkaan on saatava mahtava asiakaskokemus, kanavasta riippumatta. Tärkeintä on kokonaiskuva siitä, mitä ollaan tekemässä ja miksi.

Kuluttajat vaativat laadukasta logistiikkaa

Mika Granath, Senior Manager, EcNOW, PostNord Oy, esitteli yhtiönsä asiakkailleen tekemän kyselytutkimuksen tuloksia. Yhteispohjoismaisen tutkimuksen perusteella kuluttajat ovat yhä valistuneempia.

– Ulkomailta ostamisen määrä laskussa (40 % -> 35 %). Suomalaiset ostavat verkosta vähemmän kuin muut pohjoismaalaiset. Verkosta ostetaan eniten vaatteita ja kenkiä eli noin kolmannes muotikaupasta ja 10 prosenttia sportista. Verkkokauppaan käytetyn rahan määrä on laskussa, kuten myös kertaostos on vähän pienempi. Huomattavaa on myös se, että noin 70 prosenttia verkkokaupan asiakkaista on jättänyt viimeistelemättä ostoskorinsa. Mobiililaitteella ostaminen on kuitenkin vahvassa kasvussa.

Hinnan ja valikoiman lisäksi myös muut asiat vaikuttavat ostopäätöksiin.

– Mitä lähempänä tuote on ihoa, sitä tärkeämpää on vastuullisuus. Pieni osa (17 %) tekee ostopäätöksen vastuullisuuden pohjalta.

Kuluttajien mielestä oikeassa pakkauskoossa on parannettavaa. Paketin tulisi olla myös kierrätettävä tai uusiokäytettävä.

– Noin 50 prosenttia haluaa tietoa alkuperän, valmistuksen ja toimituksen ympäristövaikutuksista. Kolmannes kuluttajista on valmis maksamaan kuljetuksesta ilmastokompensaatiota, ja määrä on noin euron kiloa kohti.

Tutkimukseen voi tutustua tarkemmin täältä.  

Sopivia vaatteita

EasySizen perustaja ja toimitusjohtaja Gulnaz Khusainova esittelee itsensä muodin datanörtiksi. EasySizen perusajatus on hyödyntää tekoälyä, jolla voidaan ennakoida kuluttajakäyttäytymistä ja näin vähentää verkkokaupan palautuksia. 

Muotikauppa on maailman toiseksi saastuttavin bisnesala, ja sen osuus hiilidioksidipäästöistä on viitisen prosenttia. Suuret nettikaupat korostavat toiminnassaan pikku viherpuuhastelujaan, mutta jättävät mainitsematta isommat vaikutukset.  

– Noin 30 prosenttia verkkokaupan muotitavaroista palautetaan. Neljäsosaa tuotteista ei myydä ollenkaan, vaan ne tuhotaan. Kyse on miljardeista euroista ja tuotteista. Perustin yritykseni, kun en löytänyt itselleni sopivia tuotteita netistä ja olin tyytymätön asiakaskokemukseen.

EasySize auttaa asiakkaita löytämään sopivia ja pitkäkestoisia vaatteita. Asiakas saa aluksi noin puoli minuuttia kestävän kyselyn, jossa hän antaa tietoja kehonsa muodoista ja koosta sekä makumieltymyksistä. Kyselyn perusteella hänelle osataan antaa suosituksia sopivista vaatteista.

– Nykyisin ollaan hyvin koko- ja tyylitietoisia. Asiakkaiden halu saada tietoa eettisistä asioista on kasvussa. Kysymme myös jälkikäteen, oliko tuote sopiva ja mieluisa. Kerättyjen tietojen avulla tekoäly osaa antaa entistä paremmin osuvia suosituksia asiakkaille.

 

Jussi Ovaskainen315 Artikkelia

    Polar Ignite -fitnesskello on tietoturvallinen valinta

    Polar Ignite -fitnesskello on tietoturvallinen valinta

    Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on tänään julkaissut Tietoturvamerkin. Merkki on kehitetty Traficomin Kyberturvallisuuskeskuksen pilottiprojektina yhdessä Cozify Oy:n, DNA Oyj:n ja Polar Electro Oy:n kanssa. Ensimmäiset Tietoturvamerkit on nyt myönnetty Cozifyn Hub -älykotisovellukselle, DNA:n Wattinen -älylämmityspalvelulle ja Polar Ignite -fitnessälykellolle. Tietoturvamerkki takaa…

    FIS ja Halti – yhteistyötä 11 vuotta

    FIS ja Halti – yhteistyötä 11 vuotta

     Pujottelun maailmancup osakilpailu käytiin viime viikonloppuna Levillä. Maailmancupia organisoivan Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n työntekijät pukeutuvat Haltin vaatteisiin. Halti ja Kansainvälinen hiihtoliitto, FIS, ovat aloittaneet yhdennentoista yhteistyökauden. Vuosien aikana yhteistyö on laajentunut alppilajeista kuuteen olympialajiin: alppihiihtoon, maastohiihtoon, mäkihyppyyn, yhdistettyyn sekä freestyleen ja…

    Vauhti voitelee fluorittomasti

    Vauhti voitelee fluorittomasti

    Suksivoideteollisuus on pitkään pyrkinyt löytämään voitelutuotteissa haitalliseksi todetuille fluorilisäaineille korvaavia raaka-aineita. Vauhdin uudet fluorittomat PURE-tuotteet ovat saatavana jo tämän talven lumille. Vauhdin PURE-mallisto on vuonna 2015 aloitetun kehitystyön tulos, jota on tehty yhdessä mm. Itä-Suomen yliopiston kanssa. Uuden malliston ja…