Polar aloitti yhteistyön pikajuoksija Lotta Kemppisen kanssa ja jatkaa Leijonien kanssa

Polar on solminut yhteistyösopimuksen pikajuoksija Lotta Kemppisen kanssa. Ajatus yhteistyöstä lähti käytännön tarpeesta, kun Kemppisen aikaisempi urheilukello oli tullut tiensä päähän.

– Luotettavana ja kotimaisena merkkinä Polar oli minulle heti ensimmäinen vaihtoehto. Olen todella innoissani tästä yhteistyöstä, sillä urheilukello on tiiviisti mukana treeniarjessani ja auttaa pitämään vauhdit sopivana, jotta urheilijana kehittyminen on mahdollista, Kemppinen iloitsee.

Lotta Kemppisen manageri Kiti Kalymialaris painottaa, että yrityksen ja urheilijan arvot sekä toiminta tulee kohdata, jotta yhteistyöstä lähdetään keskustelemaan. Kumppanuuksia ei haeta vain kumppanuuden vuoksi vaan tulevaisuuden vuoksi.

Myös Polarille on ensiarvoisen tärkeää, että tuotteiden käyttäjinä on kotimaisia huippu-urheilijoita.

– Haluamme olla mukana tukemassa suomalaista urheilua ja saamme urheilijoilta korvaamattoman tärkeää palautetta ja kehitysideoita tuotteisiin liittyen, Polarin Pohjoismaiden myyntijohtaja Liisa Puranen kommentoi.

Kemppinen käyttää harjoittelunsa tukena Polar Vantage V2 -premium -multisportkelloa sekä Polar H10 -sykevyötä. Sykeseurannan avulla varmistetaan, että treenien teho on halutunlainen ja harjoittelu menee oikeaan suuntaan. Tämän lisäksi unen ja palautumisen seurannalla pidetään huolta riittävästä levosta ja kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista.

Polar Electro ja Suomen Jääkiekkoliitto ovat solmineet uuden yhteistyösopimuksen, joka kattaa yhteistyön kaikkien maajoukkueiden kanssa. Polar ja Jääkiekkoliitto ovat tehneet menestyksekästä yhteistyötä jo viisi vuotta, ja uuden sopimuksen myötä yhteinen matka jatkuu myös seuraavat kolme kautta.

– Olemme erittäin tyytyväisiä saadessamme pitää Polarin mukana Leijonaperheessä, iloitsee Jääkiekkoliiton myynti- ja markkinointijohtaja Lassi Rönkkönen.

Viime vuosina datan hyödyntäminen on tullut myös joukkuelajeihin mukaan hyvin voimakkaasti. Huipputasolla pelaajien kuormitusta halutaan seurata tarkasti, ja junioripuolella Polarin mittareiden käyttäminen auttaa nuoria pelaajia urheilijaksi kasvamisessa.

Registration

Forgotten Password?