Muoti- ja urheilukauppa ry tutki: Suomalaiset ostavat tarpeeseen

Muoti- ja urheilukauppa ry:n yhdessä palvelukaupan yhdistys Etu ry:n kanssa teettämän tutkimuksen mukaan suomalaiset ostavat vaatteita ja kenkiä tarpeeseen.

– Koronasyksynä tärkein syy olla ostamatta on se, ettei ole tarvetta hankinnalle. Myös heräteostoksia tehdään hyvin vähän, Muoti- ja urheilukauppa ry:n toimitusjohtaja Veli-Matti Kankaanpää kertoo.

Tutkimuksessa havaittiin, että yli puolet ostopäätöksen tehneistä kuluttajista menee suoraan ostopaikkaan, myymälään tai verkkokauppaan, ilman etukäteen tehtyä valikoimiin tutustumista. Vaikka tarve on selkeä ostoperuste, yhä useampi suomalainen myöntää hankkivansa asuja ulkonäön ja itsensä hemmottelun vuoksi. Myös vastuullisuus näkyy ostoperusteissa. Kivijalkamyymälällä on edelleen vahva asema.

– Syyskuussa toteutetun tutkimuksen mielenkiintoisin löydös näin korona-aikana on se, ettei ihmisten välttely ole muotikauppojen asiakaskadon syy. Vain viisi prosenttia vastaajista ilmoitti jättäneensä asioimatta perinteisessä kaupassa koronahuolen takia. Suurin verkkokaupan suosimisen syy on helppous, Kankaanpää toteaa.

Tutkimus vahvisti myös pitkään eläneet harhaluulot vääriksi, että kuluttajat käyttävät kivijalkakauppoja sovituskoppeina ennen verkkokaupassa asiointia. Vain yksi prosentti ilmoitti toimivansa näin. Hinta on edelleen suomalaisille tärkein valintaperuste.

Registration

Forgotten Password?