Alkuvuoden myyntitilastot pakkasella

Muotikauppa ei ole edelleenkään palautunut koronasta normaaliin. Muoti- ja urheilukauppa ry:n tilastot tammi-syyskuulta näyttävät muodin myynnin vähentyneen 18 prosenttia verrattuna vuoden 2019 myyntiin.

Normaalisti kaupan arvosta 55 prosenttia tehdään vuoden jälkimmäisellä puoliskolla. Tänä vuonna loppuvuoden osuuden ennustetaan olevan lähes 60 prosenttia. Odotukset ja toiveet alalla ovat lievästi parantuneet, mutta edelleen huonot. Myynti ja juoksevat kustannukset eivät kulje käsi kädessä. Kaikki eivät tule tällä kustannustasolla selviämään enää kauan, Muoti- ja urheilukauppa ry:n toimitusjohtaja Veli-Matti Kankaanpää ennustaa.

Alan kuluttajakäyttäytyminen käy parhaillaan läpi koronaepidemian vauhdittamaa muutosta.

Kävijämäärät ovat edelleen matalammat viimevuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Suurin syy on etätyön jatkuminen. Varsinkin kaupunkien keskustoissa asiakasmäärät ovat alhaalla. Niin naiset kuin miehetkin ostavat nyt vähän, koska koronaepidemian taas kiihtyessä ”kotoillaan”, eikä ole tilaisuuksia mihin pukeutua, Kankaanpää lisää.

Urheilukauppojen ja -osastojen myynti puolestaan kasvoi syyskuussa 7 prosenttia. Urheiluvaatemyynti kasvoi 5,4 ja urheilujalkineiden myynti 5,8 prosenttia. Silti koko alkuvuoden kehitys on edelleen miinuksella 1,9 prosenttia.

Tiedot perustuvat yhdistyksen jäsentilastoon, jossa on 1 400 myymälän ja verkkokaupan tiedot. Otos edustaa 65 % koko markkinan arvosta.

Registration

Forgotten Password?