Suomen urheilukaupan ammattimedia

Suomen urheilukaupan ammattimedia

Suomen urheilukaupan ammattimedia

Suomen urheilukaupan ammattimedia

Suomen urheilukaupan ammattimedia

Pyörä-Nurmi on vuoden Helkama-kauppias

Helkama Velox on valinnut vuoden kauppiaaksi raumalaisen Pyörä-Nurmi-liikkeen yrittäjän Jussi Nurmen. Palkinto myönnetään vuosittain kauppiaalle, joka on onnistunut vuoden aikana esimerkillisesti kehittämään liiketoimintaansa ja asiakaskokemusta.

Raumalla sijaitseva Pyörä-Nurmi on Suomen suurin yksityinen urheilukauppa. Vuonna 1953 perustettua liikettä johtaa jo kolmas sukupolvi.

Jussi Nurmi on innovatiivinen ja energinen kauppias, joka on onnistunut luomaan liikkeelle niin hyvän maineen, että sinne tullaan polkupyöräostoksille ympäri maakuntaa. Liikkeessä henkilöstön koulutukseen on satsattu, ja myös markkinointi on otettu hyvin haltuun, mikä näkyy komeina myynti- ja kasvulukuina, Helkama Veloxin toimitusjohtaja Tero Valtonen perustelee valintaa.

Helkama on valinnut vuoden kauppiaan vuodesta 1984 lähtien. Valinta tehdään satojen Helkama-pyöriä myyvien erikoisliikkeiden joukosta. 

Pyörä-Nurmi on niittänyt palkintoja aiemminkin, sillä jo vuonna 2003 perhe palkittiin Satakunnan vuoden yrittäjäperheenä. Tiukassa kilpailussa perheyritys pärjää erityisesti satsaamalla valikoimaan ja palveluun.

Koko toimintamme on käynnistynyt polkupyörien korjaus- ja huoltopalveluista. Vuosien saatossa meille on kertynyt aikamoinen asiantuntemus eri pyöräilijöiden tarpeista. Meillä pyörien esillepanoon ja henkilöstön säännölliseen koulutukseen satsataan, mikä saa monen asiakkaan palaamaan liikkeeseemme vuosi toisensa jälkeen, kauppias Jussi Nurmi sanoo.

Yksi vahva etumme on se, että tarjoamme moniin meiltä ostettuihin pyöriin neljän vuoden huoltopalvelun ilmaiseksi. Palvelu sisältää neljä kausihuoltoa ja ensihuollon.

Suomalaiset rynnivät keväällä pyöräkaupoille

Jussi Nurmi saa haltuunsa kiertopalkinnon, tandempyöräpatsaan, johon yrityksen nimi on kaiverrettu aiemmin palkittujen jatkoksi.

Pyörä-Nurmi työllistää vakituisesti 17 henkeä Potkur-kauppakeskuksessa sijaitsevassa liikkeessään.

Lähde: Tiedote, Helkama-Velox

Jaa uutinen