Urheilukellot auttavat varhaisten COVID-19-oireiden tunnistamisessa

Puettavan teknologian käyttäjät ympäri maailmaa ovat kiinnostuneita, voiko laitteista olla apua terveydentilan seurantaan. Polarin mukaan urheilukellot voivat tarjota tärkeää tietoa käyttäjänsä terveydentilasta COVID-19-pandemian aikana.

Kun ihminen sairastuu, leposyke yleensä nousee ja sykevälivaihtelu laskee. Kehon lämpötilan säätely vaikuttaa sykkeeseen ja sykevälivaihteluun, joten niistä on nähtävissä aikaisia merkkejä kuumeesta. Tämän vuoksi sairastumisen tunnistaminen varhaisessa vaiheessa voi olla mahdollista, kuvailee Polarin tiedejohtaja tohtori Raija Laukkanen.

 

Useat Polarin urheilukellot mittaavat sykettä suoraan ranteesta automaattisesti ympäri vuorokauden. Leposykkeen on todistettu olevan hyödyllinen mittari, kun tutkitaan henkilön terveyden ja palautumisen tilaa. Viime aikoina mediassa onkin esitetty tutkimuksia, joissa tavallisesta poikkeava leposyke on voitu yhdistää varhaisessa vaiheessa COVID-19-tartuntaan. 

– Kun kaikki tekijät otetaan huomioon, sykkeen mittaaminen ja pääsy usean viikon leposykedatoihin voivat auttaa terveydentilassa tapahtuvien ei toivottujen muutosten huomaamisessa varhaisessa vaiheessa, Saksan Würzburgin yliopiston professori tohtori Billy Sperlich

Vaikka Polarin laitteet eivät ole lääketieteellisiä diagnosointityökaluja, ne tarjoavat tieteellisesti validoituja ominaisuuksia, joiden avulla on mahdollista saada tietoa käyttäjän kokonaisvaltaisesta terveydentilasta. Nightly Recharge ja ortostaattinen testi ovat miljoonien käyttäjien laitteista löytyviä ominaisuuksia, joilla voi seurata leposykettä sekä sykevälivaihtelua, ja ne voivat tarjota arvokasta tietoa käyttäjän terveydentilan muutoksista. Nämä ominaisuudet mittaavat autonomisen hermoston tilaa. Autonominen hermosto säätelee kehon ”taistele–pakene”- tai ”lepää–sulattele”-reaktioita, joista on nähtävissä varhaisessa vaiheessa merkkejä elimistön sairastumisesta.

Lue lisää Polarin teknologisista innovaatioista ja tutkimuksesta

www.polar.com/en/science

Lähde Polarin tiedote