Suomen urheilukaupan ammattimedia

Suomen urheilukaupan ammattimedia

Suomen urheilukaupan ammattimedia

Suomen urheilukaupan ammattimedia

Suomen urheilukaupan ammattimedia

Ulla Pöllänen Etu ry:n toimitusjohtajaksi

Tuote- ja palvelukaupan yhdistys Etu ry:n hallitus on valinnut Ulla Pölläsen yhdistyksen uudeksi toimitusjohtajaksi. Väritukku Oy:n toimitusjohtajana työskentelevä Pöllänen aloittaa uudessa tehtävässään 15.6.2020. Väritukku Oy:n toimitusjohtajana vuodesta 2012 toiminut Ulla Pöllänen tuntee hyvin sekä kaupan alan että yhdistystoiminnan. Etu ry:n hallituksessa hän on toiminut vuodesta 2014 ja varapuheenjohtajana vuodesta 2017.

”Hänellä on vahva osaaminen ja kokemus erikoiskaupan ja palvelujen vaikuttamis- ja edunvalvontatyöstä. Ulla on toiminut Edun lisäksi mm. RASI ry:n hallituksen puheenjohtajana ja Kaupan Liiton hallituksen jäsenenä. Olemme varmoja, että Ulla luotsaa yhdistyksen ansiokkaasti vahvaan vaikuttajarooliin tuote- ja palvelukaupan ketteränä toimijana, arvioi Etu ry:n hallituksen puheenjohtaja Martti Toivanen.”

”Etu ry:n yksitoista toimialaa ovat hieno läpileikkaus erikoiskauppaan, ja ne antavat erinomaisen näköalan kaupan alan eri toimijoihin. Yhdistyksen perustehtävänä on mahdollistaa parhaat olosuhteet elinvoimaiselle tuote- ja palvelukaupalle yhteistyössä muiden keskeisten järjestöjen kanssa koulutuksella ja viestinnällä, kertoo Pöllänen.”

Risto Salo jatkaa väliaikaisena toimitusjohtajana kesäkuun 2020 loppuun saakka.

 

Teksti ja kuva: Jussi Ovaskainen

Facebook
Twitter
LinkedIn

Jaa uutinen